Pennut täyttävät tänään kolme viikkoa. Ne ovat nyt noin kilon painoisia, ja muuttumassa selvästi koiran näköisiksi. Ne kävelevät vielä hieman huterin jaloin tutkimassa maailmaa pentulaatikon ulkopuolella, ja leikkiä nujuavat vauvaleikkejään. Mammaa ne kutsuvat imetyspuuhiin ensin vikisemällä ja sitten nostamalla yhdessä kuonot kohti taivasta ja ulvomalla haikeasti. Viimeistään silloin Chinja rientää pentulaatikolle.

Tänään pennut maistelivat ensimmäiset nokareet raakaa jauhelihaa koiranmaidonvastikkeeseen sekoitettuna. Kovasti pitivät mössöstä ja olisivat syöneet enemmänkin, mutta vielä muutaman päivän ajan niiden on tyydyttävä maisteluannoksiin. Runsaamman lisäruokinnan aika alkaa ensi viikon puolella.

Tässä kuva tältä päivältä. Pennut ovat nyt viimeisiä päiviä tällaisessa "toukkavaiheessa". Kohta Chinja varmasti siirtyy imettämään pesuetta seisaaltaan.